Parasta Lapsille ry: Saduntaikaa 7–9 v

Aika: 11.06.2017
Paikka: Leirikeskus Koivuhaka

Saduntaikaa-leiri 7-9-vuotiaille (5 vrk)

Parasta Lapsille -leirit tarjoavat lapsille kesälomaviikon kavereiden ja turvallisten aikuisten seurassa. Ohjaajana leirillä toimivat järjestön kouluttamat vapaaehtoiset yhdessä leirijohtajan kanssa. Leirit kestävät 4–5 vuorokautta ja vaikka ne ovatkin täynnä toimintaa, mukaan mahtuu myös rauhallista yhdessäoloa.

Tavoitteenamme on tarjota lapsille iloinen ja huoleton leiriviikko. Leirillä lapset saavat ohjaajilta ennen kaikkea huomiota ja läsnäoloa: ohjaajat ovat leirillä lapsia varten.

Leiriohjelma koostuu monenlaisesta tekemisestä. Leirillä pelaillaan, askarrellaan, järjestetään hauskaa iltaohjelmaa… Leiriohjelmasta vastaa leirijohtaja yhdessä muiden ohjaajien kanssa, mutta myös lapset ja nuoret pääsevät osallistumaan ohjelman suunnitteluun.

Kuka voi hakea leirille?

Leirille voivat hakea 7-9-vuotiaat lapset, joilla on taitoja olla ja toimia isossa lapsiryhmässä. Osallistujat valitaan hakemusten perusteella, joissa huomioidaan perheen sosiaalinen, taloudellinen ja terveydellinen tilanne. Leirille hyväksytyiltä hakijoilta, joilla ei ole perusteita Ray:n tukemaan leirihintaan, peritään 100 %:n leirimaksu. Vapaita leiripaikkoja voi tiedustella vielä hakuajan jälkeenkin.

Lue lisää Koivuhaan leireistä ja täytä sähköinen leirihakemus.

RAY:n tukema hinta

5 vrk: 65 €, sisarus 55 €.

Leirihinta sisältää täysihoidon (majoitus, 5 ateriaa päivässä), tapaturmavakuutuksen ja mukavan leiriohjelman yhdessä vapaaehtoisten ohjaajien kanssa.

”Toivon, että pääsen uudestaan, oli paras leiri 4ever”

Tiedustelut: Parasta Lapsille ry, p. 09 350 8630
Lisätiedot + hakemukset lasten ja nuorten leireille.