Parasta Lapsille ry: Rantariemua 7–9 v - LEIRI TÄYNNÄ

Aika: 06.06.2016 - 11.06.2016
Paikka: Kaunisniemen leirikeskus

Rantariemua-leiri 7-9-vuotiaille (5 vrk)

LEIRI TÄYNNÄ!

Parasta Lapsille -leirit tarjoavat lapsille kesälomaviikon kavereiden ja turvallisten aikuisten seurassa. Ohjaajana leirillä toimivat järjestön kouluttamat vapaaehtoiset yhdessä leirijohtajan kanssa. Leirit kestävät 4–5 vuorokautta ja vaikka ne ovatkin täynnä toimintaa, mukaan mahtuu myös rauhallista yhdessäoloa.

Tavoitteenamme on tarjota lapsille iloinen ja huoleton leiriviikko. Leirillä lapset saavat ohjaajilta ennen kaikkea huomiota ja läsnäoloa: ohjaajat ovat leirillä lapsia varten.

Leiriohjelma koostuu monenlaisesta tekemisestä. Leirillä pelaillaan, askarrellaan, järjestetään hauskaa iltaohjelmaa… Leiriohjelmasta vastaa leirijohtaja yhdessä muiden ohjaajien kanssa, mutta myös lapset ja nuoret pääsevät osallistumaan ohjelman suunnitteluun.

Kuka voi hakea leirille?

Leirille voivat hakea 7-9-vuotiaat lapset, joilla on taitoja olla ja toimia isossa lapsiryhmässä. Osallistujat valitaan hakemusten perusteella, joissa huomioidaan perheen sosiaalinen, taloudellinen ja terveydellinen tilanne. Leirille hyväksytyiltä hakijoilta, joilla ei ole perusteita Ray:n tukemaan leirihintaan, peritään 100 %:n leirimaksu. Vapaita leiripaikkoja voi tiedustella vielä hakuajan jälkeenkin.

Lue lisää lasten ja nuorten leireistä ja täytä sähköinen leirihakemus.

RAY:n tukema hinta

5 vrk: 70 €, sisarus 60 €
Kuljetus Helsingistä 20 €

Leirihinta sisältää täysihoidon (majoitus, 5 ateriaa päivässä), tapaturmavakuutuksen ja mukavan leiriohjelman yhdessä vapaaehtoisten ohjaajien kanssa.

”Leirillä oli parasta varsinkin kaverit ja ohjaajat. Ohjaajat oli maailman parhaita!”

Tiedustelut: Parasta Lapsille ry, p. 09 350 8630
Lisätiedot + hakemukset lasten ja nuorten leireille.